Liikesarjat
Ikivanha laki idässä oli samankaltainen kuin Hammurabin laki: ”silmä silmästä, hammas hampaasta”, ja sitä noudatettiin ankarasti, vaikka kyseessä olisi ollut tapaturmainen kuolema. Tällaisessa ympäristössä, jossa ei ollut vielä kehitelty nykyisen kaltaista vapaaottelua, oli kamppailulajien harrastajan mahdotonta harjoitella tai koettaa hyökkäys- ja puolustustekniikkataitojaan liikkuvaa vastustajaa vastaan.
Yksilöllinen kehittyminen oli estetty kunnes eräs mielikuvituksellinen harjoittelija loi ensimmäiset liikesarjat. Liikesarjat koostuvat monenlaisista perustekniikoista, joista suurin osa on joko hyökkäys- tai puolustustekniikoita, jotka on asetettu ennalta määrättyyn järjestykseen.
Taekwon-dossa on 24 liikesarjaa, yhteensä 970 liikettä. On olemassa syy siihen, että liikesarjoja on nimenomaan 24. Ihmisen elämä, ehkä noin 100 vuotta, voidaan käsittää yhden päivän eli 24 tunnin pituiseksi, jos sitä verrataan ikuisuuteen. Tämän vuoksi me kuolevaiset olemme ainoastaan yksinkertaisia matkaajia, jotka sivuuttavat nämä ikuisuuden vuodet yhdessä päivässä.
Kukaan ei voi elää määräänsä pidempään. Kuitenkin suurin osa ihmisistä typerästi kahlitsee itsensä materiaan aivan kuin he voisivat elää tuhansia vuosia. Toiset ihmiset taas pyrkivät jättämään hyvän henkisen perinnön tuleville sukupolville saavuttaen näin kuolemattomuuden. On selvää, että henki ja ajatus on pysyvää, kun taas materia ei ole. Siksi se, mitä voimme jättää taaksemme ihmiskunnan hyväksi, voi olla tärkein asia elämässämme.
Täten minä jätän Taekwon-Don ihmiskunnalle jälkenä miehestä joka eli 1900-luvulla. 24 liikesarjaa edustavat 24 tuntia, yhtä päivää tai koko elämääni.
- Choi Hong Hi
Linkki englanninkieliseen artikkeliin liikesarjoista 9 gup - 6 dan:
http://taekwondo.wikia.com/wiki/List_of_ITF_Patterns
Lyhyesti taustaa värivöiden (9-1 gup) liikesarjoista:
Chon-Ji tarkoittaa kirjaimellisesti "Taivasta ja maata". Se on idässä tulkittu maailman luomiseksi ja ihmiskunnan historian alkamiseksi. Siten se on ensimmäinen liikesarja, jonka harjoittelijat opettelevat/suorittavat. Liikesarja koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen kuvastaa taivasta ja toinen maata (19 liikettä).
Dan-Gun on nimetty pyhän Dan-Gunin (sandaalipuukuningas) mukaan, joka perusti Korean vuonna 2333 e.Kr. (21 liikettä).
Do-San on salanimi isänmaalliselle Ahn Chang-Ho:lle (1876-1938). 24 liikettä edustavat hänen koko elämäänsä, jonka hän käytti koulutuksen ja itsenäisyysliikkeiden edistämiseen Koreassa.
Won-Hyo oli kuuluisa munkki, joka levitti buddhalaisuuden Silla-dynastiaan vuonna 686 j.Kr (28 liikettä).
Yul-Gok on suuren filosofin ja oppineen Yi I:n (1536-1584) salanimi. Hänen lisänimensä oli Korean kunfutse. 38 liikettä viittaa hänen syntymäpaikkaansa, joka sijaitsi 38 leveysasteella ja diagrammi tarkoittaa oppinutta (opettajaa).
Joong-Gun on nimetty isänmaallisen Ahn Joong-Gunin mukaan. Hän salamurhasi Hiro-Bumi Iton, ensimmäisen japanilaisen kenraali-kuvernöörin Koreassa, joka näytteli merkittävää osaa Japanin ja Korean yhteenliittämisessä. 32 liikettä kuvaa Ahnin ikää, kun hänet teloitettiin Yui Shungin vankilassa (1910).
Toi-Gye on merkittävän Yi Hwangin (1500) salanimi. Hän oli uuskunfutselaisuuden asiantuntija. 37 liikettä viittaa hänen syntymäpaikkaansa 37. leveysasteella ja diagrammi tarkoittaa oppinutta (opettajaa).
Hwa-Rang on nimetty samannimisen nuorisoryhmän mukaan, joka sai alkunsa Silla-dynastiassa 600-luvun alussa. 29 liikettä kuvaa 29. jalkaväen divisioonaa, jossa moderni Taekwondo kehittyi.
Choong-Moo on nimi, joka annettiin suurelle amiraali Yi Soon-Sin:lle Yi-dynastiassa. Hänen väitetään keksineen vuonna 1592 ensimmäisen panssaroidun taistelualuksen, jonka sanotaan olevan nykypäivän sukellusveneen esikuva. Liikesarjan päättyminen vasemman käden hyökkäykseen symbolisoi hänen valitettavaa kuolemaansa, jota ennen hänellä ei ollut mahdollisuutta osoittaa suurta uskollisuutta kuninkaalle (30 liikettä).